Millaisin eväin olen lähtenyt toteuttamaan omaa näkemystäni?
Matkani alkoi Oulujärven rannalta Vaalan Järvikylältä hieman yli 55 vuotta sitten. Lapsuus ja nuoruus menivät iloisesti kahden veljeni ja siskoni kanssa. Vanhempani kasvattivat vikkelää jälkikasvuaan huumorilla ja optimistisuudella. Pieni paikkakunta ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa, joten eräänä lokakuun lopun aamuna vuonna 1975 nousin junaan, joka vei minut Etelä-Suomeen. Sillä matkalla olen edelleen.
Juna vei minut ensin hevosten pariin Ypäjälle, kasvien pariin Paimioon ja vihdoin Saloon, jossa asun edelleen. Kouluttauduin nuoruusvuosien jälkeen sairaanhoitajaksi ja erikoistuin psykiatriaan, sillä ihmisen mieli ja sielu ovat minua aina kiinnostaneet.
Sanotaan, että unelmista tulee tavoitteita, kun niille antaa päivämäärät. Näin on käynyt myös minun kohdallani, sillä oppimisen makuun päästyäni jatkoin kouluttautumistani suorittaen lopulta terveystieteiden tohtorin tutkinnon vuonna 2005 (kts. CV). Tiedonhalullani ei oikeastaan ole rajoja ja oppiminen on intohimoni. Unelmat ovat toki uusiutuneet elämän varrella, mutta paljon niitä on vielä jäljellä, vaikka menopelitkin ovat vuosien myötä vaihdelleet.
Olen toteuttanut elinikäisen oppimisen teemaa paljon ennen kuin siitä tuli muotia. Näkymättömyys, sanattomuus ja ihmisyys ovat vetäneet minua vastustamattomasti puoleensa koko elämäni ajan. Olen kulkenut varjoisia, mutta myös valoisia polkuja ymmärtääkseni, että on niin paljon sellaista, jota en voi ymmärtää. Elämä tarjoaa ainoastaan yhden totuuden; läsnä olevaan hetkeen tarttumisen ilon.
Lue lisää matkastani työnohjaajaksi ja työyhteisökouluttajaksi »